Katso Aalto Yliopiston Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden Tulitaideteoksen valmistumista TÄSTÄ

Viepperhauta -tapahtuma Suomussalmella 29.-31.7.2011

Suomussalmella Jätkänpuistossa järjestettiin nyt jo kolmatta kertaa  Viepperhauta –tapahtuma. Viepperhauta tapahtuma on kerännyt vuosittain tuhansia Eräelämää ennen ja nyt –teemasta kiinnostuneita kävijöitä - vauvasta vaariin.

Tapahtuma alkoi perjantai-iltana Supermarket-kauppias Tommi Niskasen järjestämänä, koko perheen luontoiltana. Tilaisuus radioitiin suorana lähetyksenä Radio Kajauksen toimesta. Kysymyksiä Luontoiltaan asiantuntijoille tuli Tommi Niskasen mukaan yllättävän paljon. 

Heti luontoillan jälkeen alkoi K-Supermarket Lohikisa Jalonuomassa, (tulokset) sekä iltamenot Scandic Kiannonkuohuissa. 

Lauantaina ja Sunnuntaina tapahtumaa juontamaan saapui tuttu radioääni ja aina niin iloinen Katja Oittinen

Lauantaina ja sunnuntaina yleisöllä riitti nähtävää ja kuultavaa. Oman herkullisen lisänsä tapahtumaan toi Nuotiokokkauksen SM kilpailu TV multikokki Sami Garamin johdolla. (tulokset)

Koirat ja koiraharrastus olivat tänäkin vuonna näyttävästi esillä.

Koiraharrastajille oli tarjolla Match-showta, Ralli-tokoa, koiratanssia, vesipelastusnäytöstä, ym. Kilpailuja käytiin myös agilityssä ja TOKOssa.

Metsäosastolla oli esillä vanhaa savottaperinnettä. Meto Kainuu ry järjesti tänä vuonna monta mielenkiintoista kilpailua: Puomilla Sestontakilpailu , Närelenkinväännön SM , Pöllinparkkuukisa ja Halkomotinteon SM . (tulokset)

Perhokalastuksesta saimme tuulahduksen maailman huipulta kun Antti Guttorm tuli esittelemään perhokalastusta. Antti on ensimmäinen Suomalainen joka on suorittanut FFF:n ( Federation of fly fishers ) kansainvälisen heittokouluttajatutkinnon kaikki kolme testiä. Edelleenkin hän on ainoa suomalainen, jolla on Master ( MCI ) ja kahdenkäden (TCHI) heittokouluttajan tutkinnot.  

Metsästys- ja kalastusorganisaatiot olivat myös näyttävästi esillä.  Oppia saatiin niin riistan kuin kalankin käsittelyssä ja pyytämisessä. Pienpedot ja niiden pyynti olivat Riistanhoitoyhdistyksen teemana. Metsästäjäliitto puolestaan jakoi tietoa riistanhoidosta ja pönttösorvi oli ahkerassa käytössä.

Haulikkosimulaattorin toi ja ammunnassa opasti mm. Suomussalmen oma Olympiavoittaja Marko Kemppainen.

Aalto yliopiston Taideteollisen korkeakoulun opiskelijaryhmä rakensi koko viikon tulitaideteosta Jätkänpuiston rantaan. Produktio huipentui lauantai-illan ainutlaatuiseen esitykseen.

Trofee –näyttely oli jälleen erinomainen. Hirvensarvitrofeita oli esillä kymmeniä. Kulta,- Hopea,- ja Pronssimitaleita jaettiin tänäkin vuonna huomattava määrä. Harvoin on Suomessa esillä jotain vastaavaa. Tulokset

Viepperhauta –tapahtuman kilpailujen tulokset ja trofeearvostelut ovat esillä tapahtuman sivuilla. Kunhan lopulliset tulokset saadaan. Lisäksi sivuilta löytyy luonto- ja eräkuvaaja Hannu Hutun edellisvuosien tapahtumista ottamat näyttävät kuvat. Tämänvuotisen tapahtuman kuvia löytyy mm TÄSTÄ

Kesän aikana ratkesi myös Kiantajärven Lohiherruus (tulokset)

Kiitoksia Kaikille Tapahtumaan osallistuneille


Jukka Seppänen
Viepperhauta –tapahtuman vastuuhenkilö
040 7690326
jukka.seppanen@kiannonkuohut.fi

sekä

Renne Karppinen

0400 687217

renne@etateck.fi

KuutamokeikatBiokiaHossan PoropuistoSuomussalmen Samoojat

Suomen Metsästäjäliitto

Metsähallitus

Suomen Riistakeskus

Suomussalmen Sampo Pankki

Suomussalmen Osuuspankki

Nordea Suomussalmi

K-Supermarket Suomussalmi

Scandic Hotel Kiannon Kuohut

Kainuun Kalatalouskeskus

  Suomussalmen Kunta